Koulutukset ja kurssit
Alla näet koulutusvalikoimamme. Täältä löydät koulutuskalenterin ja tulevat koulutukset. Ryhmäkurssien aikatauluja ilmoitetaan myös Facebook -sivullamme kun ne laitetaan kalenteriin ja ilmoittautuminen avataan. Koulutukset voi maksaa Smartumilla ja ePassilla.
Kaikkia koulutuksia voidaan järjestää myös yksityistuntina tai yksityisenä pienryhmänä! Kokoa min. 3 koirakon ryhmän ja sovi Saran kanssa koulutuksen ajankohdasta. Varaa yksityistunti täältä.
Avanssitreenit fasaanilla
Fasaanitreenit ovat mahdollisia metsästyskauden aikana 20.8 - 28.2.
Erityisesti nuorille junkkari-ikäisille koirille tarkoitetut avanssitreenit fasaaneilla. Harjoitellaan avanssiketjua (seisonta, nosto, pysähtyminen) mahdollisimman hallitusti koiran iän ja tason mukaan. Jokaiselle koiralle pyritään samaan kaksi nostoa.
Kyyhkytreenit toimivat hyvänä valmistelevan koulutuksena!
Treenit järjestetään usein myös yksityistuntina.
Fasaanitreenit
Fasaanitreenit ovat mahdollisia metsästyskauden aikana 20.8 - 28.2.
Seisojien treenipäivä fasaaneilla. Harjoitellaan hakua, riistatöitä, noutoa ja tiedotusta koiran tason mukaan. Liikumme ryhmässä kuten kokeissa ja treenit sopeutetaan kunkin koirakon tason mukaisesti. Ohjaajat saavat myös viime hetken vinkit kokeeseen valmistumiseen.
Fasaanitreenit järjestetään myös yksityistuntina.
Hallintatreenit
Hallintatreenit järjestetään metsästyskauden ulkopuolella.
Arkitottelevaisuus ei yleensä riitä, kun lintukoira pääsee tositoimiin. Monille tuleekin yllätyksenä, kun riistavietti voittaa ja kotona niin tottelevainen koira lähtee hallinnasta kokonaan kun ensimmäinen lintu siivittää. Varsinkin taajamaassa asuvien koirien hallinta on usein riittämätön koe- ja metsästystilanteisiin.
Koulutuksessa vahvistetaan koiran hallintaa maastossa. Tavoitteena on, että perusasiat, kuten luoksetulo, seuraaminen ja paikallaolo saadaan niin varmaksi, ettei syksyn tositilanteissa tarvitse enää jännittää.
Koulutus sopii kaikille lintukoirille.
Junkkari-treenit
Junkkariteenit järjestetään elo-syyskuussa.
Junkkari-ikäisten koirien treenipäivä fasaaneilla. Harjoitellaan hakua, riistatöitä, noutoa ja paikalla pysymistä ilmaan ammuttaessa. Liikumme ryhmässä, mutta treenit sopeutetaan kunkin koirakon tason mukaisesti. Ohjaajat saavat myös viime hetken vinkit kokeeseen valmistumiseen.
Jälkitreenit
Jälkitreenit järjestetään sulan maan aikana.
KAER-kokeiden voittajaluokan jälkitreeni. Jälki tehdään fasaanilla, mutta voit tuoda myös oman jälkieläimen.
Jälkitreenit järjestetään usein yksityistuntina.
Kadonneen avanssin metsästys
Fasaanitreenit ovat mahdollisia metsästyskauden aikana 20.8 - 28.2.
Onko avanssi jumissa? Se on hankala tilanne, joka vaatii ohjaajalta pitkää pinnaa ja hermostuminen pahentaa vain tilannetta. Pakottamalla avanssia ei saa kuntoon, vaan pitää palauttaa koiran luontainen vaisto nostaa lintua. Näissä treeneissä haetaan nostoihin uutta iloa ja intoa fasaanien avulla.
Kyyhkytreenit
Kyyhkytreenit järjestetään vuoden ympäri.
Kyyhkytreeneillä vahvistetaan koirien seisontaa, avanssia ja paikalla pysymistä linnun siivittäessä. Kyyhkytreenit sopivat erityisesti pennuille ja nuorille koirille.
Jokaiselle koiralle varataan 3 lintua. Omaa vuoroa odottaessa koirakot harjoittelevat hallintaa omatoimisesti. Näin saadaan tehokasta treeniaikaa koko ajalle.
Kyyhkytreenit järjestetään myös yksityistuntina.
Noutotreenit
Varma noutaja on metsästäjälle tärkeä, pitäähän riistat saada talteen. Käydään läpi noudon eri vaiheet, kotona tehtävät vahvistavat treenit ja treenataan noutoa riistalla koiran tason mukaisesti.
Koulutus mukautetaan koiran iän mukaan ja vaativuutta lisätään pikku hiljaa. Koulutus sopii kaikille lintukoirille. Noudot tehdään riistalla.
Noutotreenit järjestetään myös yksityistuntina.
Nuorten koirien fasaanitreenit
Fasaanitreenit ovat mahdollisia metsästyskauden aikana 20.8 - 28.2.
Nuorten koirien treenipäivä fasaaneilla. Harjoitellaan hakua, riistatöitä ja paikalla pysymistä ilmaan ammuttaessa. Liikumme ryhmässä, mutta treenit sopeutetaan kunkin koirakon tason mukaisesti. Ohjaajat saavat yksilölliset vinkit koiransa kouluttamiseen.
Fasaanitreenit järjestetään myös yksityistuntina.
Nuorten koirien vesityötreenit
Vesityötreenit järjestetään touko-elokuun aikana.
Kun perusnouto on kunnossa on aika siirtyä noutamaan vedestä. Käydään läpi vesityönoudon eri vaiheet ja parhaat tavat treenata vesityötä pienin askelin.
Koulutus on tarkoitettu yli 6kk ikäisille koirille joille perusnouto riistalla on tuttua. Koulutus mukautetaan koiran iän mukaan ja vaativuutta lisätään pikku hiljaa. Koulutus sopii kaikille lintukoirille. Noudot tehdään riistalla.
Treenit järjestetään myös yksityistuntina.
Omatoiminen fasaanitreeni
Fasaanitreenit ovat mahdollisia metsästyskauden aikana 20.8 - 28.2.
Omatoiminen fasaanitreeni Villa Oldenburgin monimuotoisessa maastossa. Hinta sisältää kolme erikseen maastoon vietyä fasaania. Mikäli varaat 4h treenit, sisältää hinta 6 fasaania.
Mikäli haluat enemmän erikseen maastoon vietyjä lintuja niin tilaa lisäfasaaneja haluttu määrä. Mikäli haluat, että vietyjen fasaanien paikat merkataan karttaan, kerro siitä tilauksen yhteydessä.
Mikäli maksat treenin ePassilla tai Smartumilla voit ampua vain paukkupatruunoilla. Niitä voit ostaa erikseen meiltä.
Pentutreenit
Pentutreenejä järjestetään vuoden ympäri.
Pentutreenit on tarkoitettu 3kk - 6kk ikäisille seisoville lintukoirille. Tutustumme kyyhkyihin ja harjoitellaan kontaktia ja hallintaa. Harjoitteet tehdään leikin varjolla riistatyön eri osa-alueilla. Jokaiselle pennulle varataan kolme kyyhkyä.
Pentutreenit sopivat hyvin myös yksityistuntina.
Viiden pisteen nouto
Noutotreenit KAER-kokeiden NUO, AVO ja VOI-luokan koirille, joiden nouto ei vielä yllä parhaisiin pisteisiin. Noudot tehdään riistalla.
Noutotreeni sopivat hyvin myös yksityistuntina.
Viiden pisteen vesityö
Vesityötreenit KAER-kokeiden AVO ja VOI-luokan koirille, jotka osaavat perusnoudon ja uivat mielellään. Monimuotoisten rantojen ansioista voidaan yhdellä kertaa treenata vesinoutoja ja yliuittoja useassa eri paikassa. Noudot tehdään riistalla.
Noutotreeni sopivat hyvin myös yksityistuntina.