Kadonnen avanssin metsästys
Onko avanssi jumissa? Se on hankala tilanne, joka vaatii ohjaajalta pitkää pinnaa ja hermostuminen pahentaa vain tilannetta. Pakottamalla avanssia ei saa kuntoon, vaan pitää palauttaa koiran luontainen vaisto nostaa lintua.
Miksi avanssi menee jumiin?
Avanssi on seisojalle luontainen toiminta, jossa koiraa pyrkii saamaan saaliin kiinni. Nuorilla koirilla onkin tyypillisesti vahva ja vauhdikas avanssi, mutta harjoittelun myötä avanssia onnistutaan helposti pilamaan, koska painotetaan jo hyvin nuorena pysähtymistä linnun noston jälkeen. Perään menon pelossa ohjaaja huutaa PAIKKA heti linnun siivittäessä, ja jos koira menee perään niin se saa toruja. Jossain vaiheessa koira päättelee, että on parempi ettei nosta lintua ollenkaan, ettei vain suututa ohjaajaa. Avanssi menee tyypillisesti jumiin 2-3 vuoden iässä, kun koira kypsyy ja miellyttämishalu kasvaa.
On myös niitä koiria, joiden avanssi ei nuorenakaan ole vauhdikas, vaan hitaasti hiipivä, ja oma tulkintani on, että yrittävät varovaisesti hiipimällä saada lintu kiinni. Ja fasaaneilla tämä taktiikka monesti onnistuukin, joka tietysti vahvistaa käytöstä. Tässä postauksessa ei perehdytä tähän haasteeseen, vaan siitä kirjoitan lisää myöhemmin.
Kadonnen avanssin takaisinsaaminen on työläs prosessi, mutta onneksi ei mahdotonta. Koiralle pitää onnistua kertomaan, että linnun nosto on hieno ja toivottu asia. Ja ennen kaikkea, meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta nuoren koira hyvä avanssi säilyy.
Ennaltaehkäisy: vaali ja vahvista avanssia
Nuoren koiran pitää oppia, että avanssi ja linnun nostaminen on sen tärkein tehtävä. Kun nuori koira syöksyy miljoonia kuusen alle ja pöläyttää linnun ilmaan, ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen että tarvitsee kehuja. Päin vastoin - 90% koiranohjaajista huutaa paikka - jopa ennen kun lintu on siivittänyt. Mutta linnun nostamisesta pitää tulla vain ja ainoastaan kiitosta ja kehuja.
Emme tietenkään halua, että koira menee perään, joten pidetään se liinassa jos emme ole varmoja pysähtymisestä. Silloin voimme turvallisin mielin kehua koiraa ilman että koira oppii huonoille tavoille.
Avanssia kannattaa treenata ja vahvistaa myös kotona ruokakupilla.
Miten saa kadonnen avanssin takaisin?
Minulle tuodaan paljon koiria, joilla avanssi on jumissa. Ensimmäisenä haluan nähdä koiran ja ohjaajan yhteistyö linnulla, jotta voin analysoida miksi avanssi on mennyt jumiin. Monesti - onneksi - avanssi ei ole vielä ihan jumissa, ja kun vähän säädetään ohjaajan toimintaa avanssitilanteessa niin avanssi alkaa taas sujumaan. Eli jos koira etenee avanssivihjeestä edes vähän, niin tie takaisin hyvään avansiin on helpompi - kunhan treenaa oikein.
Avanssivihje (eli käsky) pitää olla lupa edetä. Positiivinen ja innostava, vähän kuten “vapaa”-käsky. Se ei saa olla pakottava käsky kuten istu tai paikka. Jos avanssivihjeestä on jo tullut pakottava käsky, sitä kannattaa vaihtaa.
Kehuminen heti kun koira liikahtaa - edes vähän. “Yes, yes, hyvä, hyvä” innostavalla äänellä saa monet koirat eteenpäin.
Tilaa toimia - ohjaajan ei kuulu hengittää koiran niskaan (se on myös mahdollisimman huono ampumapaikka), vaan ohjaaja pysyy parin metrin etäisyydellä ja etenee viistosti koiran takana.
Ohjaaja tukee ja pysyy tilanteessa mukana. Monesti fasaani ehtii hitaasti etenevän avanssin aikana vaihtaa paikkaa ja ohjaajan pitää pysyä mukana ja tukea koiraa.
Vain koira nostaa linnun. Ohjaaja ei koskaan nosta lintua tarkoituksella ja ohjaaja varoo myös nostamasta sitä vahingossa. Jos ohjaaja nostaa linnun, koira ei opi siitä tilanteesta mitään ja tilanne meni koulutuksellisesti hukkaan.
Kehuminen kun lintu siivittää. Kun koira saa linnun ilmaan niin oikea aikainen kehuminen on nyt äärimmäisen tärkeä. “Yes, hyvä, mahtavaa!” juuri silloin kun koira etenee ja lintuu lähtee.
Mitä tehdään jos koira ei liiku, eikä nosta lintua?
Jos avanssi on niin jumissa, että koira ei liikahdakaan, niin tilanne saattaa tuntua toivottomalta. Toivoton se ei ole, mutta vaatii paljon työtä.
Tärkeintä on, ettei hermostu, sillä koira menee siitä luonnollisesti enemmän lukkoon. On tärkeä ymmärtää, että koira ei ole tottelematon kun ei nosta lintua, vaan on kirjaimellisesti lukossa. Tekisi mieli nostaa lintua, mutta koira ei ole varma kuuluuko se nostaa lintua ja mitä siitä seuraa. Mutta mitä silloin voi tehdä?
Jokainen koira on yksilö, ja tässä vaiheessa pitää kokeilla vähän erilaisia asioita.
Kutsu koira pois (tai ota pois liinalla) ja anna uusi avanssikäsky lennosta. Yritä myös vaihtaa paikkaa ja lähettää koira eri suunnasta linnulle. Jos koira ei tästä huolimattakaan nosta lintua niin jätätte linnun maastoon tai kokeilette seuraavaa:
Anna toinen koira nostaa linnun. Monesti jumissa oleva koira lähtee myös nostamaan kun saa kilpakumppanin. Monesti riittää, että tuo toisen koiran hihnassa lähelle, jolloin kilpailutilanne syntyy ja jumissa oleva koira nostaa linnun.
Vie koira maastoon jossa on runsaasti, mielellään nuoria fasaaneja. Juoskaa ja nostakaa fasaaneja yhdessä iloisetsi kehuen. Aikaisemmasta poiketen ohjaaja saa tässä tilanteessa nostaa fasaanit itse, harjoittelun idea on saada jännitys pois lintutilanteesta ja nostaa koiran viretilaa niin paljon että syöksyy itse lintujen perään.
Kaikki yllä olevia keinoja on kokeiltu käytännössä ja niiden avulla saatu avanssi palautettu.
Lopuksi pieni sivuhuomautus. Avanssitreeneissä en koskaan ammu tai tiputa lintua. Siihen on kaksi syytä: Haulikon mukanaolo nostaa suorituspaineita myös koiralla. Lisäksi on myös koiria, joiden avanssi on mennyt jumiin juuri siksi, että pelkäävät pauketta, tai tulkitsevat laukauksen kielteiseksi käskyksi. Avanssitreenien tarkoitus on palkita koiraa linnun siivittämisestä - kehumalla.