Noudon luovutus kuntoon!

Noudon opettelussa luovutus on kaikkein vaikein vaihe. Noutoesine tai riista tippuu herkästi muutama metri ohjaajasta tai viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi istua. Joskus tuntuu, että koiran suu aukeaa pakosta kun koira istuutuu. Onneksi luovutuksen opettaminen on kuitenkin yllättävän helppoa, kunhan tekee sen oikein.

Aloita harjoittelu sisällä, istuen. Ota dami ja laita kulhollinen herkullisia lihapullia keittiön pöydälle. Palkka on tässä A ja O, sillä alussa tämä harjoitus on koiran mielestä tylsä ja jopa vastenmielinen. Lahjotaan siis riittävän hyvällä palkalla. Pyydä koira eteen istumaan ja näytä dami ja sano nouda. Heti kun koira koskee damia kuonolla kehut ja palkkaat. Koira oppii muutamasta kerrasta, että damin koskeminen kannattaa. Seuraava vaihe on saada koira ottamaan damin suuhun. Yleensä riittää, että kun ei tule kehuja, eikä palkkaa pelkästä kosketuksesta niin koira nappaa edes hetkeksi damista kiinni. Pidä damista tukevasti kiinni, kehu, sano heti irti ja palkkaa.

Kiinnitä huomiota näihin asioihin:

Älä heitä damia, jotta saisit koiran ottamaan sitä suuhun. Koko harjoituksen idea on, että koira oppii ottamaan ja pitämään damia rauhallisesti istuen ja heti kun se alkaa sujumaan, suurin haaste on voitettu.

Älä anna koiran napata damia ja viedä se pois tai nousta seisomaan. Harjoituksen idea on opettaa koiralle, että kun dami on suussa niin oikea paikka on ohjaajan edessä istuen.

Nouda-käsky on tarkoitus olla se sama käsky kun millä koira lähtee viereltä noutoon. Eli älä keksi tälle vaiheelle mitään erillistä käskyä, kuten pidä.

Pidä lihapullat kulhossa harjoittelun ajan, eli ei kädessä, muuten koira keskittyy kädessä olevaan lihapullaan eikä tehtävään.

On tärkeää, että istut. Koiralla on helpompi istua lähellä kun olet samalla tasolla etkä niin dominoiva.

Harjoittele lyhyitä hetkiä kerralla. Muutaman kerran jälkeen koira alkaa jo innostumaan. Nyt tulee herkkuja helpolla!

Kun koira otaa itse kiinni damista nostetaan vaatimustasoa. Päästät hetkeksi irti damista. Varmistat että koira edelleen istuu ja pidennät pitoaikaa hetki kerralla. Kehut koko ajan kun dami on suussa ja palkkaat heti kun otat damin pois.

Luovutusasennon ottaminen

Kun koira on alkanut innostua tehtävästä (kyllä, se tulee tapahtumaan!) ja ottaa halukkaasti damin suuhun ja pitelee nätisti niin voit “vahingossa” tiputtaa damin lattialle. Nyt jos koira on ymmärtänyt tehtävän se nappaa damin nopeasti suuhun nouda-käskyllä ja istahtaa sun eteen. Jos ei, niin palataan takaisin istumaharjoitteluun.

Kun koira nostaa damin lattialta ja luovuttaa nätisti, niin voit heitellä vähän pidemmälle, tai jättää damin kauemmas. Ja kas, meillä on nouto kasassa kauniilla luovutuksella.

Seuraava vaihe on nousta puoliksi seisomaan kun koira tuo damin ja siitä pikkuhiljaa seisoma-asentoon.

Ulos treenaamaan

Kun luovutus toimii 100% sisällä, siirrytään ulos, ensin pihalle ja sitten maastoon. Jos tulee takapakkia niin palataan askel taaksepäin. Sisätreenit on mahtavaa ajanvietettä sateisena päivinä, ja jos on useampi koira niin saa mukavasti haastetta kun kaikki istuu dami suussa odottamassa lihapullia.

Jossain vaiheessa dami vaihdetaan riistaan. Monesti menee suoraan ongelmitta, mutta jos luovutus takkuaa riistalla, niin palataan harjoittelussa taaksepäin, tarvittaessa sisälle keittiön pöydän äärelle.

Tällä treenillä useampi seisoja on saanut noudon kuntoon muutamassa päivässä! Dreeverillä meni 3 kuukautta…





Seuraava
Seuraava

Kadonnen avanssin metsästys